keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Niksejä kovaa treenaamiseen iän karttuessa

Tuossa kun yrittää iän karttuessa treenata kovin ja yritän pysyä nuorempien vauhdissa edes jotenkuten mukana niin tuli mieleen et mitä otan huomioon ja mitkä ovat mielestäni tärkeimpiä seikkoja kun näin keski-iän kynnyksellä treenaa kovilla tehoilla.

Selvästi Ninja !



Palautuminen

Mielestäni tärkein seikka, myöskin asia mistä huomaa että ikää on tullut. Siinä kun nuoremmat voivat vetää peräkkäisinäkin päivinä kovia treenejä pitää itse suunnitella jo viikon treenejä ja ottaa huomioon mitä tekee ja milloin. Tämä sen takia että ehtii palautumaan kunnolla, en esimerkiksi juokse kahtena päivänä peräkkäin kuin aniharvoin ja tuolloinkin toinen on yleensä pk-lenkki.
Samoin en ota juoksun välipäiville mitään kovaa jalkatreeniä salilla, enemmin yläkroppaa taikka nopeutta.  Itselleni sopiva on että viikossa on noin 2-4 kovaa treeniä, muut sitten kevyempiä.
Samoin olen alkanut ottamaan ylimääräistä lepoa myöskin jos yhtään siltä tuntuu, se on selkeästi toiminut. Uni ja ruoka myös tärkeässä asemassa että jaksaa. Toista oli nuorempana mutta nykyään ei voi mennä vähillä unilla ja huonosti syöneenä.

Vetoja juoksuvarjon kanssa
Pitkäjänteisyys

Pikavoittoja ei ole olemassa, pitää olla malttia. Kannattaa asettaa tavoitteet kesän juoksukilpailuihin realistisesti, näin pysyy myös terveempänä ja välttää turhat telakat. Eikä kannata väkisin päästä kesäksi ennätyskuntoon jos on kaukana ollut vaikkapa rikkonainen kevät takana vaan rauhassa taas rakennella pohjaa kuntoon.



Monipuolisuus

Venyttelyn voi aloittaa koska tahansa , vaikka ei olisi nuorempana sitä tehnyt.  Mitä enemmän liikkuu ja ikää tulee sen tärkeämpää on kehonhuolto ja harjoittelun monipuolisuus muutenkin jotta välttyy turhilta rasitusongelmilta yms. Lihaskuntoon kannattaa myös kiinnittää huomiota koska lihasmassa alkaa iän myötä huveta.

PK-Höntsää poluilla



Mene epämukavuusalueelle

Jos aikoo saada parempia tuloksia kuin ennen, varsinkin mitä nuorena saavuttanut on mentävä epämukavuusalueelle. Kehitys pysähtyy ajanmyötä jos aina tekee saman treenin samoilla vauhdeilla ja ärsykkeillä. Intervallit ovat siihen hyvä keino.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti