Katsaus menneeseen viikkoon!

Viime viikko siis sujui juoksun parissa pitkälti, no tällä viikolla ei ole tullut ihan niin paljon juostua. Toki ihan hyvin niitä kilometrejä tällä viikolla kertyi. Treenit oli juoksun osalta mukavan kevyitä. Tiistaina oli vähän kovempi mutta torstaina esimerkiksi oli Vauhtisammakon järjestämä Hokan kenkien testaus. Hyviä vetoja oli mutta ajallisesti sen verran lyhyt ettei syönyt liikaa ja vauhditkin oli maltillisia. Poluillakin tuli taas oltua, enempi kyllä pyörällä. Muutama hyvä lenkki tuli Fatbikella heitettyä. Toinen selkeästi palauttavampi ja toinen hieman kova tempoisempi.  On kyllä mukavaa kun polut alkaa olemaan jo kunnossa ja voi mennä niille sekä juosten että pyörällä. Salihommelit jäi tällä viikolla hieman vähemmälle. Alkuviikosta tuli käytyä hakemassa voimaa hieman lisää ja perjantaina tuli oltua Vauhtisammakolla Annin piiskattavana. Siellä olikin sitten hieman enemmän tuohon keskikehoon keskittyvään treeniä, tyttöjumppaa kuulemma. Kovaa ja tiukkaa settiä oli ja olen tyytyväinen etten käy tyttöjen jumpissa, ei varmaankaan pysyisi menossa mukana !
Salille pitäis uutta ohjelmaa alkaa tekemään, eli jos on ideoita liikkeistä mitä kannattaa tehdä jotka tukevat juoksua niin otetaan vastaan :)

Tässä viikon kuntoilut taas

Aina ehtii kahville pysähtyä !

Maanantai: 

Fatbike- lenkki: 21,2 km ja 2 tuntia 55 min. Kiva palauttava ja kevyt lenkki, Hyvää seuraa ja kiva reitti, ei valittamista. Keskisyke 104

Kuntosali:      Clean & Jerk 5*5                            32,5 kg - 45kg
                      Maastaveto 5*5                               80kg- 120kg
                      Penkki 5*5                                      52,5 kg- 67,5k
 supersarjana Ojentajapunnerrus köydellä 3*10   25kg
                      Ojentajapunnerrus käsipainolla.      6kg
Lankut 3* max, myös kylkilankutukset

Venyttelyt 25 min

Tiistai: 

Pyöräily: 17km 57 minuuttia, kevyttä pyöräilyä , keskisyke 115

Juoksu: 1 tunti ja 10 min. 7, 5 km. Hyvä treeni Vauhtisammakon vetämänä. Erilaisia vetoja, vähän pidempiä ja lyhyempiä sekä sopivasti myös kesken vetojen mäkivetoja. Hieman pääsiäinen ja maanantain mavet verotti tehoja varsinkin mäkivedoissa mutta hyvä fiilis jäi silti. Keskisyke 138 . Nousua tuli yhteensä 138 metriä.

Rullailua 20 min

Keskiviiikko

Lepopäivä: Venyttely tunti, pidempiä venytyksiä

Torstai:

Juoksu: 7, 3 km ja 1h 16 min. Hokan kenkätestausta, Vauhdit vedoissa sopivan kovat, ei liian kovaa tälle viikolla mutta sai kuitenkin ihan riittävästi askeltaa. Noin 600 metrin vedot noin 4.00-4.24 vauhteja. Noin 200 metrin vedot noin 3.00-3.20 vauhteja

Venyttely: 20 min


Odotettu Libre
Perjantai

Voimailua: Noin tunti, tyttöjumppaa siis. Erilaisia keskikehoa vahvistavia liikkeitä .  Jumppapallolla. Levypainoilla niin että paino vain toisella puolella, näin tehtiin esim. kyykkyjä, hauiskääntöjä, borsovilaisia askelkyykkyjä ym. Varsinkin tuo borsovilainen oli ihan tappoa, hyvä että pystyssä pysyi kun vaihtoi painon toiselle puolelle :) Hyvä treeni oli ja varmaankin jokin liike päätyy omaan saliohjelmaan

Lauantai:

Fatbike- Lenkki: 28,3 km ja 3h 10min. Hyvä pitkä setti oli. Vähän kovempaa menin mitä viimeksi. Jopa hapoille asti mentiin. Ihan ei päässyt kaikkia mäkiä kapuamaan ylös koska oli aika liukasta johtuen kelistä. Pito loppui. Matkalla tuli kaikki vuodenajat, tuli auringon paistetta, vettä , rakeita ja lunta :) Keskisyke 119.

Rullailu:  45 min

Sunnuntai:
Polkujuoksu: 2h 14min, 14,9 km. keskisyke 129. Nousua 279 metriä. Kiva viikon kevyt ja pitkälenkki poluilla Vauhtisammakon vetämänä. Treenin kohokohtana oli kun kuuli ala-asteikäisten suusta kun mentiin ohitse "Katso , tuon oli pakko olla Ninja kun meni ohitse" :)

Venyttely: Tunti

Polkujuoksua Vauhtisammakon treeneissä!
Tässä tämän viikon kuntoilut. Ensi viikolla jatkuu taas, ja nyt on onneksi matkassa mukana uusi verensokerimittari jonka sain Freestyle Libre, muuttaa diabeetikon kuntoilun ja elämän täysin :)
Tuosta lisää kunhan olen saanut hieman enempi sitä testailtua !

Kommentit

Suositut