Viikon treenit

Mennyt viikko oli aika juoksu ja pyöräily painotteinen. Ei paljon jäänyt aikaa voimatreenille, mutta josko sitä ensi viikolla taas ehtisi hieman kolistelemaan rautojakin.

alkuviikosta oli paluu taas Vauhtisammakon Juoksukoulun treeneihin ja kas kuin sattuikin ja pääsi tekemään mäkitreeniä, ylös ja alas. Kivaa ja oli suht ok vauhdit sai pidettyä molempiin suuntiin vaikkakin kyllä huomasi että jalat on aika tahmeassa kunnossa tällä hetkellä.

Toisenkin kerran tuli käytyä viikolla Vauhtisammakon treeneissä ja tuolloin mentiin pidempiä vetoja maltillisella vauhdilla, tällä kertaa ilman mäkiä :)

Mäkiä tulikin sitten haettua kun yksinään lähdin tunkkaamaan. Ylämäet sauvojen kanssa reippaasti ylös ja tasaiset ja alamäet juosten. Ajatuksena oli että 2-3 tuntia vedän ja aika tarkkaan tuohon puoleen väliin päädyin. Verttiä tuli vajaat 640 metriä.
Suunnitelma siis pitää edelleen että kerran viikkoon tunkataan :)


Viikon kokonaismäärä juoksussa oli 32 kilometriä, ehkäpä ensi viikolla sitten taas enemmän juoksua.

Pyöräilyä tuli taas kanssa mukavasti. Muutamat juoksutreenit matkattiin pyörällä ja yksi pidempi lenkki tuli tehtyä viikolla.

Konan päällä tuli matkattua 98 kilometriä.

Mitenkä sinun viikko meni ?

Kommentit

Suositut