Viikon treenit!

Se oli pienen tauon jälkeen taas paluu Vauhtisammakon treeneihin ja sitä myöten myös kilometrit hyvälle tasolle.

Viikko lähti käyntiin totutusti salitreenillä sekä siihen päälle illalla vielä juoksutreeneillä.
Tämä on ollut toimiva yhdistelmä koska salilla olen keskittynyt yläkroppaan näinä päivinä sekä juoksutreenit ovat olleet yleensä juoksua, ei turhia kikkailuja.

No tälläpä kertaa olikin toisin ja mukana saatiin kantaa kahvakuulia. Pareittain edettiin ja toinen parista juoksi ja toinen kantoi kahvakuulia kunnes aina kierroksen jälkeen vaihdettiin rooleja.
Kyllähän tuo juoksu kulki mutta eipä sitä paljoa pystynyt kerralla kantamaan kuulia, harvoin on ollut kädet niin tulessa mitä tuolloin oli!

Lauantaina olikin taas vuorossa Vauhtisammakon ultrajuoksukoulun treenit, vuorossa pitkiä noin 7-8 kilometrin vetoja maksimissaan seitsemän kappaletta.

Itse en päässyt osallistumaan kuin kolmeen ekaan vetoon, harmi koska tuntui että olisi voinut tehdä tuota vaikka koko päivän. Joka vedon välissä oli aina hetken tauko jossa ehti kyllä tankkailemaan sekä lepäämään hetken. Kiva setti oli ja lisää noita kiitos.


Tässä viime viikon treenit:

Maanantai:
Sali: King of combos (lämmittelyliike), leuat 5*5, Dippi 5*5 +5kg lisäpainolla, Hauis 7/7/7, pystysoutu 5*5 25kg, penkkipunnerrus käsipainoilla 5*5 20kg.

Juoksu: 8,6kg, välillä juosten ja välillä kahvakuulia raahaten.

Tiistai:
Juoksu: 12,1 km 1h 10min, keskisyke 142

Venyttely: 40min

Keskiviikko:
Kuntosali: King of combos(lämppä) Boxikyykky 5*5 52,5kg. Tempaus 5*5 30kg, rinnalleveto 5*5 30kg

Torstai:
Kuntosali: King of combos , Etukyykky + voimapunnerrys kahvakuulilla 5*5 20kg kuulilla. Askelkyykky 5*5 16kg kahvakuulilla.  1-jalan maastaveto 5*5 25kg

Perjantai:
Jooga: Reilut tunti, yin joogaa

Lauantai:
Juoksu: 22,5km ja keskisyke 137
Venyttely: 20min

Sunnuntai:
Kehonhuolto: High-Roller, 40min

Sellainen viikko, juoksu määrä ok samoin kaikki muukin. Ensi viikolla samaa rataa ja ehkä vähän enempi juoksua vielä.

Kommentit

  1. Kuulostaa hauskalta noi pitkät vedot tuolla ultrakoulussa! Harmi, ettei sammakkojen ultrakoulu ole vielä rantautunut Helsinkiin. Itsellä on kesällä edessä eka ultra, jossa juostaan Tukholman saariston läpi. Siinä pätkät on 8-20 km ja niitä on yhteensä 8. Välimatkat mennään veneellä 
    Omat treenit menivät loppukuusta ihan reisille influenssan takia ja nyt parannellaan vielä nielutulehdusta. Eli taukoa tulee parhaimmillaan 3 viikkoa, mutta nyt on näin ja terveys ennen kaikkea.
    Sain kuitenkin hyviä treenejä tehtyä helmikuussa, useammankin pitkän 2-3 tunnin pk-treenin, joten saan myös olla tyytyväinen.
    Hauska lukea näitä muiden treenipostauksia, taidan itsekin alkaa tehdä taas yhteenvetoja, kunhan pääsen liikkumaan.

    Jenny

    www.vastaiskuankeudelle.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavaisia nuo sairastelut, mutta onneksi taitaa olla peruskunto sitä luokkaa että nopeasti se juoksukunto sieltä takaisin tulee 👍näinkin tuosta tulevasta haasteestasi, vaikuttaa kivalta 😄💪tulet tänne Turkuun joku vkl niin mennään porukalla poluille ultraileen ja juoksemaan

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut