Viiden tunnin juoksu!

Eilen oli aamusta taas vuorossa Vauhtisammakon ultrajuoksukoulun treenit.
Tällä kertaa oli tarkoitus juosta viisi tuntia. Itsellä oli tavoitteena tuo että juoksen koko ajan ja jos kilometrit saisi sinne noin 38-42 km hyvä olisi.


Aamulla perinteinen startti eli kuppi kahvia, puuroa ja pähkinöitä sekä kananmunaa. Tämän jälkeen koiran kanssa lyhyt lenkki ja ilman tsekkaus. Kylmä viima oli vaikka muuten mittari näytti liki nollaa, kunnolla vaatetta siis päälle.

Porukassa lähdettiin kiertämään noin seitsemän kilometrin lenkkiä rauhallisella vauhdilla. Tarkoitus oli että jokaisen lenkin jälkeen voi poiketa sammakkoluolalla tankkaamaan mikäli tarvetta.

Itse päätin että joka lenkin jälkeen on lyhyt tankkaus ja nesteiden nauttiminen. Itselläni meni aina noin 40-60g hiilareita naamaan ja silti oli verensokerit lievästi laskussa aina. Toki arvot olivat hyvät koko treenin ajan, siinä 5.0-8.9 välillä eli täydelliset. Siltikin tein nyt päätöksen että napsun vähempi sitä otan ja katson mitä se vaikuttaa yöarvoihin. Jos ei pahasti niin sitten ehkä saisi jättää tuota tankkausta inan pienemmäksi.

Ekan lenkin aikana tuntui jo jaloissa ettei ole ehkä kaikkein parhain päivä, mutta eipä tuo ole ihme koska jalkoja on tällä viikolla jo aikatavalla rääkätty ja oli muutenkin jo viikon seitsemännet treenit.

Ajattelin että eiköhän ne siitä aukene kun vaan menee eteenpäin ja päätin jatkaa toiselle kierrokselle koska sykkeetkin olivat suht normaalit, ehkä inan korkeammalla mitä yleensä noilla vauhdeilla mutta ei pahasti.

Toinen ja kolmas kierros saatiinkin sitten mennä vähemmissä juoksutamineissa koska aurinkohan se sieltä tuli esiin, voin sanoa että kyllä lämmitti ja paljon :)

Tuota ei toki kauaa kestänyt ja olisiko ollut neljäs kierros kun saatiinkin sitten puskea kunnon puhurissa. Tuossa vaiheessa alkoi oma kroppakin sanomaan että nyt ei ole kaikki ok. Sykkeet huiteli taivaissa ja jalka ei paljoa rullannut, hyvä että irtosi maasta:)

Päätin kuitenkin jatkaa seuraavalle kierrokselle ja se oli sellaista taistelua päätä vastaan koko ajan ettei laita kävelyksi. Onneksi oli seuraa mukana niin tuli sentään juostua. Kiitokset siitä taas muille, ei näitä yksin tulisi tehtyä varsinkaan huonoina päivinä.

Tämän kierroksen jälkeen päätin että nyt saa riittää minulle, jokin on pielessä ja pahasti. Mittari pysähtyi aikaan 4 tuntia ja 20 minuuttia. Kilometrejä kertyi vajaa 36.

Tuosta kun lähdin kävelemään autolle niin totesin että olipa hyvä että lopetin, koska vanhan vasemman pakaran  vammahan se taas sieltä pilkisteli esille. Juostessa ei ollut tuntunut mitään mutta nyt tuntui, ei onneksi kuitenkaan kovin pahasti ja eiköhän huomenna taas kunnossa olla :)

Tuosta kun ampaisin saunaan niin alkoi valkenemaan mikä oli pielessä. Ei ollut tainnut nesteet imeytyä kunnolla koska saunassa palelin ja ei edes hiki tullut iholle.  Siinähän se syy sitten oli, ilta menikin sitten tankkaillessa nesteitä ja hieman oli pihalla oleva olo koko.

Tuo olikin itselleni ensimmäinen kerta kun noin käy, mutta pitää näitä huonojakin hetkiä ja vaikeuksia kohdata. Osaa sitten arvostaa sitä kun menee hyvin ja vahvistaahan tuo henkisesti.

Kiitos taas mukana olleille sekä järjestäjille, kivaa tuo on joka tapauksessa vaikka välillä tuleekin nihkeämpiä hetkiä!

Kommentit

Suositut