Viikon treenit sekä Forssan Suvi - Ilta ja Plan B käyttöön ?

Menneen viikon treenit on nopeasti läpi käyty. Yksi kokeilu juosta ja takapakkia tuli. Kerran on salilla käyty ja paljon kehonhuoltoa sekä pyöräilyä sentään tullut tehtyä. Niistä lisää lopussa.

Tulevana lauantaina on siis Forssan Suvi-Ilta jonne olen menossa.
Ajatuksena oli kokeilla millaiseen aikaan sitä puolimaraton taittuu nykykunnossa kun edellisestä onkin tovi vierähtänyt. Viime kesänä tuli Paavo Nurmi Maratonilla juostua mutta se ei oikein ole kelin sekä sen takia ettei ollut alla oikein juoksua koko keväältä.

Ruissalon kääntöpaikalla tauko
No nyt on siis tullut vähän epäilyksiä että kykenenkö juoksemaan ja jos niin onko riskin arvoista koska vain kaksi viikkoa tuosta olen Paavolla viivalla, toki jäniksenä tällä kertaa ja siitä sit taas samat kaksi viikkoa ja on vuorossa Nuts.

Toivo toki elää vielä että tästä saa itsensä täyteen tikkiin, kiitokset siitä menee Vauhtisammakon Kimmolle jossa käyn hieronnassa. On yksi hieronta vielä edessä ennen Suvi-Iltaa ja toivotaan että jalat saadaan auki. Muuten on taas ollut Kimmon puhelin kuumana kun on viestiä saanut multa tyyliin että mitäs nyt kannattaa tehdä, mikäs tähän auttaa, mitä en saa tehdä jne. jne :)
Pitänee ostaa seuraavalle fillarilenkille joita teemme oluet kiitokseksi :)

Kimmolle saa muuten aikoja täältä!

Toistaiseksi pisin lenkkini

Mutta siis, jos ei homma toimi ja näyttää että riskit on liian isot että jää muut väliin niin onneksi on olemassa vaihtoehtoja. Vakavasti harkinnut että osallistuisin pyöräilyyn joka on tuolla myöskin ohjelmassa. Matkoina olisi 34km tai 92km. Tietenkin tuohon pidempään menen jos menen.
Nyt onkin sitten kaikki hyvät ja no kaikki neuvot tarpeen koska olen aivan untuvikko tuon suhteen.
Pari viikkoa vasta mennyt maantiepyörällä ja kunto kyllä riittää tuon menemiseen ja kävin jo vähän pidempää testaamassakin tuollasen reilut 80km perjantaina. Lähinnä apua ja jeesiä sekä vinkkejä otetaan että mitä pitää ottaa huomioon, miten ajetaan ryhmässä, miten löytää oma ryhmä , varustus, eli kaikki. Kokeneemmat, nyt on sana vapaa :)?

Suunto on monesti pelastanut eksymiseltä :)

Muuten viikon treenit on tässä.

*Polkujuoksua . Jäi yhteen kertaan. Noin tunti ja 8km. Tuntui hyvältä lenkin aikana ja jälkeenkin mutta seuraavana aamuna ei taas päässyt kunnolla sängystä ylös

*Kuntosali kerran. Vähän yläkroppaa tekemässä kun ei viitsi vielä liikaa jalkoja rasittaa

* Kehonhuoltoa paljon, rullailua, liikkuvuustreeniä ja venyttelyä yhteensä 7, 5h

*Maantiepyöräily. Kolme lenkkiä tuli heitettyä. Keskiviikkona noin 54 km ja aikaa kului 2,5h. Kohtuullisen iisiä menoa Vauhtisammakolta kohti Kaarinaa josta Halisten koskelle ja Ruissalon kautta kotiin. Keskivauhti oli sellainen 22,3 ja syke 127. Tauot on mukana jolloin keskivauhti ei täsmää todelliseen keskivauhtiin. Perjantaina tuli käytyä Paraisilla ja Ruskon kautta Maskuun ja sieltä kotiin. Keskivauhti 22km ja syke 127. Aikaa meni 3h 45 minuuttia josta taukoihin meni noin vartti eli todellinen keskivauhti on noin 24kh/h.Sunnuntaina tuli heitettyä vielä kevyt Liedon lenkki suht samoilla vauhdeilla. Pyöräilyä kertyi siis kiitettävästi, 204 km

Loppuviikosta luvut meni jo onneksi kuuteenkymppiin :)


Jos haluat tarkemmin seurata tekemisiäni sekä muiden Vauhtisammakon Movescount ryhmään kuuluvien niin täältä löydät meidät Vauhtisammakon Movescount

Kommentit

Suositut