Tour De Maaseutu maantiepyörällä ja viikon muut jumpat!

Viikkoon ei oikein muuta sitten mahtunut kuin kehonhuoltoa, Fatbike -lenkki ja maantiepyöräilyä.
Menin alkuviikosta saamaan pakaran / alaselän totaalisen juntturaan kun vedin pientä loikkatreeniä. Tai no oikeastaan jo viime viikolla oli pientä tuntemusta mutta ajattelin sen johtuvan huonosta asennosta nukkuessa.  Onneks vaiva /ongelma on tuttu ja alkaa jo olemaan huomattavasti parempi, pystynyt jopa jo kuntoilemaan hieman. Katsotaan josko jo huomenna uskaltaisi kovempaa juoksua kokeilla..

Rengasrikko numero yksi!
Pyöräilyä on sentään tullut tehtyä nyt viikonlopun aikana. Ensin lauantaina maastossa Fatbikella Littoinen- Itäharju-Kohmo-Pääskyvuori seuduilla. Reitti menee ehdottamasti jatkoon sekä juosten että pyörillä. Poluilla kävin myös varovasti lauantaina kokeilemassa juoksua ja aika tuskasta oli, mutta tulipa käytyä ja tuntui jopa sen jälkeen että saattoi auttaa vaivoihin.

Pari kertaa uskalsin kokeilla mäkivetoakin 


Viikon ja viikonlopun odotetuin asia oli maantiepyörä - lenkki maaseudulle. Onneksi sain paikat siihen kuntoon että se onnistui.

Hetki ennen rengasrikkoa numero kaksi!


Reitti meni täältä Raisiosta ensin Naantaliin ja siinä matkalla sai jopa hetken nauttia uudesta asfaltista, luksusta. Naantalista matka jatkui kohti Merimaskua ja sieltä matka jatkui kohti Askaista. Ihan sinne asti ei päästy kunnes ensimmäinen rengasrikko iski. Onneksi kokemusta noista patruunoiden käytöstä ei ole kertynyt ja ohjeitakaan ei ollut (vaikka olisi niin tuskin olisin lukenut) niin säätämiseksi se sitten meni ja siinäpä sitten mietittiin että mitäs nyt sitten kun kaikki käytetty ja tasan puolessa välissä ollaan :) No yksi puhelu onneksi pelasti tilanteen ja pienen odottelun jälkeen matka jatkui. Askaisiin päästiin ja sieltä Lemun kautta kohti Nousiaista. Lemussa kyllä pysähdys jäätelölle koska tankkausta oli saatava ja pieni palkinto myös samalla hyvin menneestä renkaan vaihdosta :D  Nousiaisista matka jatkui kohti Maskua ja sieltä takaisin Naantaliin, onneksi sai puskea pelkkään vastaiseen tuon lopun :) Siinä suunnilleen puolessa välissä Maskua ja Naantalia toinen rengasrikko, eikä tietenkään enää sisureita.. onneksi matkaa kotiin ei montaa kilometriä ja rikko sattui tulemaan puolisolle (kuten aiempikin). Lisäsin tahtia loppuun ja Naantalista takas Raisioon ja auto vaan alle ja hakuhommiin :)

Maisemat kohillaan

Paljon tuli siis maantiepyöräilystä kokemusta kerta rytinällä :) Eikä kyllä nuo pienet muuttuvat tekijät edes harmita. Sen paikkaa nuo reitit ja maisemat mitä sai kokea ja mennä, tämän takia tuo pyörä tuli hommattua.

Mukava tapa viettää päivää

Mukava reitti ja suosittelen kokeilemaan sen. Paljon hyvää baanaa painaa ja sopivasti mäkiäkin.
Mukavaa maaseutumaisemaa ja muutamat kivat sillatkin jossa hulppeat merimaisemat.
Se mikä yllätti itseni oli autoilijoiden reaktiot, paljon lukenut ja kuullut kuinka käyttäytyvät. Tiedä sitten oliko sattumaa vai mitä mutta saimme kyllä tilaa kulkea hyvin , ei voi moittia.

Pieni tauko ja maisemien kuvausta :)


Tässä muuten viikon treenit

Maanantai:
Venyttely: 20min

Tiistai:
Loikkatreeni: 1h . Pakaran tuhooja, ei tästä treenistä sen enempää

Keskiviikko:
Kehonhuolto: 50min

Torstai:
Kehonhuoltoa: 2h 10min

Perjantai:
Kehonhuolto: 1h 20min

Lauantai:
Polkujuoksu: 1h 10min ja 8,2 km. Kevyttä kokeilua tuossa lähimetsän poluilla
Fatbike -lenkki: 30km ja 2h 45 min. Kevyttä rullailua. Oli kivaa käydä välillä uusilla poluilla. Tällä kertaa maasto ei ollut pelkkää teknistä vaan oli myöskin baanaa jossa sai päästellä oikein huolella. Tykkäsin
Venyttely /putkirullaus: 1h 45min
Pyörät parkissa

Sunnuntai:
Maantiepyöräily: Tehokas aika 3h 30min ja 71,6km. Tuohon päälle tauot ja muut kommervenkit :)
Kehonhuolto: 1 tunti



Kommentit

Suositut