Vuoden 2017 liikkumiset tarkastelussa!

Niin se vuosi vaihtui taasen ja ajattelin hieman tarkastella miten meni viime vuosi kuntoilun suhteen.
Tähän ajattelin nyt enempi laittaa mitä on tullut tehtyä ja miten sekä menikö tavoitteeseen, eli ei siis mitään raporttia menneistä kisoista tai muusta. Niistä löytyy omansa täältä ( Klik )

Uusi laji tuli mukaan kuvioihin! 


Juoksu kulki ihan kohtalaisesti vuonna 2017. Oli pakko tarkastella mitä suunnitelmia oli tälle vuodelle viime vuoden kirjoituksesta (( Klik Klik ).
Tavoitteeseen päästiin hyvinkin vaikka koko joulukuu menikin hieman lepäillessä.
Asetin tavoitteen sinne 1200km - 1500km... ja mittarit näyttivät että kokonaismäärä oli 1440km.
Tyytyväinen pitää olla tuohon ja varmaankin ensi vuoden tavoite on varovainen määrän nosto noin 1300-1600 km.

Polkujuoksu iski ja kovaa viime vuonna !


Juoksu jakautui niin että poluilla mentiin 582 km ja loput asfaltilla. Tuohon varmaan tulee pieni muutos ensi vuodelle. Eli polkuja enemmän. Toki Berliini kutsuu myöskin ja maraton taas välivuoden jälkeen eli pitää nyt katsoa :)

Ihan tasaisella ei muutes tullut juostua, piruuttaan katselin ja näytti nousumääriksi 22 000 metriä. Lisääkin kyllä mahtuisi.
Yksi kohokohtia oli myös Libren saaminen!
Juoksu sujui siis suht ok, varsinkin kun sai kohtuu terveenä olla. Tuo vasen jalka nyt vihoittelee aina välillä mutta mennään sen ehdoilla. Vuos takaperin oli juoksua ainoastaan noin 850km johtuen juoksijanpolvesta joten ensi vuodelle pitäisi kuntopohjakin olla parempi.

Ylläksen reissu oli yksi vuoden hienoimpia kokemuksia !


Pyöräilyä tulikin huomattavasti enemmän mitä aiempina vuosina vaikkakin nyt koko syksy on mennyt aika repaleisesti sen suhteen.
Kokonaismäärä näytti 1582 km. Määrän kasvuun vaikutti vahvastikin maantiepyörän hankinta.
Jakauma meni tuossa niin että Fatbikella mentiin 630km ja loput sitten maantiepyörällä.
Tähän on tavoitteena pitää määrät jonkinmoisena, ei suurempia tavoitteita. Ajetaan sen minkä aikaa liikenee ja fiilistä löytyy.

Tuli sitä jänisteltyäkin ekoja kertoja sekä saatua uusia tuttavuuksia !
Sitten ehkäpä tuo tärkein tavoite joka oli tähän vuoteen. Eli vakaana päätöksenä oli lisätä kehonhuoltoa ja joogaa. Tässä onnistuttiin todella hyvin.
Joogaa kertyi viime vuodelle reilut 34 tuntia ja tuo määrä olisi tarkoitus kasvattaa ensi vuodelle suuremmaksi. Suosittelen kyllä kaikille joogaa.

Venyttelyä ja rullailua tuli suunnilleen 123 tuntia, aikamoinen määrä siis ja tuosta onkin tullut ihan rutiinia.

Tähän samaan voisi lisätä varmaan hieronnat ja muut päälle mutta niistä ei ole dataa saatavilla.

Juuri ennen Vaarojen Maratonia piti kokeilla luiden kestävyyttä, kestivät !
Salilla tuli kanssa käytyä suht ok, toki määrät eivät enää ole samoja mitä ennen jolloin tuli yhteenkin vuoteen melkein 200 käyntiä.
Tänä vuonna määrä oli 97 tuntia josta 20 tuntia oli kehonliikkuvuutta kehittävää treeniä ja loput sitten rautojen kolistelua.

Vuorenvalloitusta Italiassa!
Kaikkinees siis hyvä vuosi johon mahtui paljon uusia kokemuksia. Samalla tiellä olisi tarkoitus jatkaa ja hieman juosta enemmän.

Vuoden päätavoite ja vaikeuksien kautta sentään maaliin!
Liikunnan määrä oli siis vuonna 2017 melkein 517 tuntia ja matkan varrella poltettiin kaloreita noin 250 000. Siihen saa jo muutaman palauttavan pizzankin syödä :)

Ihan ok jakautunut treenit kovan ja kevyen välillä!


Mitenkäs sinun vuotesi meni ja mitä tavoitteita on ensi vuodelle ?

Otathan blogin seurantaan myös näissä portaaleissa

Blogit.fi
Bloglovin
Blogkeen

Instagram!
Facebook!



Kommentit

Suositut