Maajoukot hyökkäsi päälle Tammelan poluilla!

Käytiin kotikonnuilla juoksemassa hieman polkuja, eli kiertelemässä Tammelan huikeita maisemia.

Pitäisi kyllä useammin ajaa Tammelaan juoksemaan sillä reitit ja maisemat olivat todellakin kohdillaan, eikä polkujuoksu turneen ekaa päivää olisi voinut muu kruunata kuin se että noin puolessa välissä saatuun kahvitkin , loistavaa!


Toki heti alussa noin puolen tunnin jälkeen saatiin kokea hyökkäys, kohteeksi jouduttiin yllättäen me vieraat eikä oppaamme, Eli Korpelan Janne ja Talvisillan Mika.

Eli astuimme siis juoksunaattorin kanssa sopivasta miinaan ja saatiin maa-ampiaisten hyökkäys päällemme, onneksi vain 2-3 kävi päälleni. Tietenkään ei ollut mukana lääkkeitä mutta onneksi ei tällä kertaa tullut mitään isompaa reaktiota tuosta.
Sen se teki että sokerit ampaisi taivaisiin ja siellä ne koko juoksun pysyivät, ehkä tuo hieman verottaa torstain koitosta koska jouduin tämän takia juoksemaan koko viiden tunnin setin vain yhden patukan turvin.

No huominen näyttää miten käy ja jaksaa, tarkoitus olisi kuitenkin eri maisemissa juosta hieman pidempi pätkä, tänään kertyi mittariin noin 32km












Kommentit

Suositut