Vauhtisammakon juoksukoulu, sieltä ei valmistu koskaan!

Varmaankin tiedättekin jo että juoksen Vauhtisammakon juoksukoulussa, ei mikään suuri uutinen varmastikaan :)

Kaverin fiiliksiä vuoden takaa!

Taas se kohta alkaa ja pitikin vähän luntata kuinka pitkään sitä on oltu jo mukana. Vuosi oli 2014 kun  tuli liityttyä  mukaan. Ihan ensimmäiset kokemukset juoksukoulusta sain yrityksemme kautta kun Mikko ja Anni Vauhtisammakolta tuli pitämään meille juoksukoulua, siitä tämä putki sitten lähti ja loppua ei näy:)

Jos on liikaa vauhtia sitä hillitään varjolla..
Tuosta innostuneena heti seuraavaan Vauhtisammakon kauteen mukaan ja innolla ensimmäisiin treeneihin. Oli hyvinkin opettavaiset treenit :) Keli oli sellainen keväisen viileä ja koska olin ennen tuota juoksennellut sellaista mukavuusalueella olevaa hölkkää pukeutuminen oli tuonnekin sen mukainen, ja se pipo ei lähtenyt päästä vaikka Mikko ennen treeniä sanoi että taitaa olla vähän liikaa vaatetta minulla päällä. No eipä ollut enään seuraavissa treeneissä :)

Tiukkaa pohdintaa kisan jälkeen1
Alkutilanne oli siis aikalailla perinteinen josta tuo lähti itselläni ja sen jälkeen ollaan onneksi monesta asiasta otettu opiksi ja sitä oppia on myös saatu paljon niin juoksuun , kehonhuoltoon kuin ravintoonkin.

Sparrausta kympin kisassa!
Vaikka onhan tässä vuosien saatossa eteenpäin menty monessakin asiassa juoksun suhteen niin tuskin sitä päivää tulee että saan lakin päähän ja onnittelut että nyt olet Jarkko valmistunut juoksukoulusta ja valmis juoksemaan omillasi :)

Yhdessä poluilla
Jos olet yhtään miettinyt millaista on juosta ja treenata ryhmässä (juoksukoulu vs. yksin juoksu )




Ja Turun alpeilla..


niin haastankin nyt sinut mukaan kokeilemaan juoksukoulussa juoksemista, olet sitten alkaja tai jo kokenut konkari niin kaikille löytyy kyllä sopivan tasoinen ryhmä jossa treenata.

Vauhtisammakon juoksukoulu onkin juuri kohta alkamassa niin Turussa , Helsingissä kuin Tampereellakin.










Kommentit

Suositut