Viime viikon treenit
Taas viikko mennyt ja piti levätä enemmän kuin treenata mutta toisinpa kävi.
Jalat ja kroppa oli aika tukossa Aurajoen yöjuoksusta mutta ajattelin että kyllä se siitä tokenee ja ei tuon tulevan Bodom Trailin suhteen niin paniikkia ole ja voin treenata kohtuu normisti kun kuitenkin tarkoitus on vain mennä läpi ja nauttia. No niinhän se mentiinkin mutta nälkä kasvaa syödessä ja jäi hieman hampaankoloon että miksi en laittanut itseäni kuntoon viikolla ja ollut tuoreena Bodomilla.
No se on mennyt ja ensi kerralla sitten :)
Viikolla ei mitään kovia treenejä tullut tehtyä mutta sellaista sopivaa mikä kuitenkin rasitti varsinkin jalkoja. Ja vanha tuttu kylkikipu ja pistokset tuli taas takaisin. No onneksi se menee yleensä parissa viikossa ohi. Tämä on itselleni ihan tuttua, syynkin tiedän ja sille ei oikein voi mitään. Johtuu kovista vedoista ja kun on joutunut tankkaamaan hiilareita liian liki treenejä.
Tässä vähän menneen viikon treenit tarkemmin
Maanantai:
Kuntosali: 1 tunti, loikkatreeniä ja kimmoisuutta. pudotushyppyjä pohkeilla. tasaloikkia. luisteluloikkia. boxihyppyjä ja boxikyykkyjä 30 kilolla ja päälle vatsatreenit
Venyttely: 25min
Tiistai:
Juoksu: 1 h 18min. 8,88 km. Tuskaiset treenit. Jalat ei vaan nousseet mhinkään. Toki ei se haitannut koska oli tarkoitus muutenkin ottaa iisimmin niin se hoitui sitten itsestään :) Vauhtisammakon kanssa mentiin ja treenit alkoi joukkueina jossa oli aina 4 henkeä. Yksi kantoi aina vuorollaa yhtä repparissa ja näin edettiin aikamme. Oiskohan ollut noin 2 kilometriä. Sitten yksi pidempi mäkiveto, ehkä noin 450 metriä. Toki näiden välissä tehtiin burbeita tietenkin :) Tästä sitten matka jatkui vetoina kohti Vauhtisammakkoa. Vauhdit nyt oli itsellä mitä oli mutta tulipa tehtyä
Rullailu 30min
Keskiviikko:
Pyöräily: 52 min 17, 2km ja 116 keskisykkeellä
Kuntosali: 1 tunti. Kahvakuulalla tuli treenattua. Etukyykky ja vauhtipunnerrus kombo 5*5 12kg kuulilla. King of combos 5*5 16kg kuulat. Vauhtipunnerrus 5*5 16kg. 1-jalan maastaveto 5*5 16kg kuulilla ja loppuun vielä etuheilautus 5*8 24 kg. Päälle taas kolmet eri vatsalihasliikkeet
Venyttely: 30min
Torstai:
Polkujuoksu: Haunisten altailla hyvin lyhyt ja kevyt juoksu. 34 minuuttia ja 3 kilometriä 116 keskisykkeellä.
Venyttely: 50 minuuttia
Perjantai:
Lepopäivä
Lauantai:
Polkujuoksu: Bodom Trail, 21km täältä lisää siitä klik
Venyttely: 30min
Sunnuntai:
Venyttely: 45 minuuttia

Polkujuoksua ja shortsikelit :) |

uusia liikkeitä salilla |

Haunisten altailla kevyttä juoksua |
Perjantai:
Lepopäivä
Lauantai:
Polkujuoksu: Bodom Trail, 21km täältä lisää siitä klik
Venyttely: 30min
Sunnuntai:
Venyttely: 45 minuuttia
Kommentit
Lähetä kommentti