Huhtikuun liikkumiset

Huhtikuu meni vähän turhankin nopeasti. Paljon piti treenata mäkiä ja juosta poluilla, niin kyllä teinkin mutta enempikin olisi voinut tehdä.


Eipä siinä , näillä mennään kohti toukokuuta eikä enää ihmeitä pysty tekemään ennen Karhunkierrosta. Jotenkin on vähän sellainen olo ja fiilis että onkohan sitä riittävässä kunnossa tuonne ja miten se sitten mahtaa mennä, no aika näyttää ja onhan tässä töitä tuon eteen tehty.

Viime kuussa tuli siis hieman enemmän oltua myös poluilla ja hyvä niin että saa taas vähän tuntumaa sinne. Samoin tuli vähän tunkattuakin. Vaikkakin kuukauden kokonaisnousu onkin vain reilut kolme tuhatta metriä niin niistä tuli viimeiselle viikolle noin 1300. Edes yksi mäkiviikko siis tuli vedettyä.

Salilla kehitys meni tasaisesti eteenpäin ja siellä tuli aika paljon aamuisin aikaa vietettyä. Nyt pitää sitäkin jättää hetkeksi vähemmälle ja hieman antaa lepoa keholle ja valmistautua Karhunkierrokselle sekä Bodomille.

Tässä kuukauden treenit taas numeroina:

Juoksu: 163, 5km joista polkujuoksua 70km
Sali: Vajaat yhdeksän tuntia
Kehonhuolto: Yhdeksän tuntia
Jooga: Yhdeksän tuntia
Spinning : 45minuuttia

Kaikkineen tuli siis liikuttua hyvä määrä, yli 53 tuntia.

Blogissa luetuimmat jutut olivat juoksu + sali , tähtäimessä maraton sekä Paimio Trail

Miten sinun kuukausi meni , tuliko paljon liikuttua ?

Kommentit

Suositut