Viikko täynnä juoksua!

Juoksua tuli tällä viikolla aika huolella, hyvä niin sillä se oli tarkoituskin.
Juoksukilometrit toki jäivät kohtuullisiksi mutta määrää olikin sitten enemmän, ajoittain jopa laatuakin :)

Kyllä siitä puiden välistä mahtuu jos oikein yrittää!

Viikko lähti käyntiin stadionilta, varma kevään merkki. Vaikkakin keli taisi olla +4 ja tihkua :)
Oli kyllä kiva päästä radalle vetämään vetoja vaikkakin oma jalka oli hieman ärtynyt ja vauhteja tuli hieman toppuuteltua sen takia.

Tiistaina tuo maanantainen juoksu tuntui kyllä jaloissa , mutta koska keli oli mitä mainioin niin suuntahan oli taas kohti stadionia ja vetoja radalla. Tällä kertaa onneksi hieman pidempiä vetoja :)

Torstaina oli juoksussa vuorossa ensin vajaa tuntia portaita ja tuohon päälle omat treenit. Onneksi järki voitti vaikka mieli teki muutaman kerran lähteä vetämään tuttujen kirittäjien kanssa omia kovia vauhteja, tällä kertaa otettiinkin kevyesti

Tuohon päälle lisätään vielä perjantain kevyet tunkkaukset ja sunnuntain tekniikkatreenit ja tunnin pk-lenkki niin siinä sitä taas oli juoksua kerrakseen, toki päälle vielä tutut salit ja joogat!

Maanantai:

Sali: Nopeuspäivä. Kunnon noin 20min alkulämmöt + Rinnalleveto 3*3 0kg, Tempaus 3*3 40kg, voimapunnerrus 3*3 32,5kg

Juoksu: noin 7,5km. Hieman tekniikkaa ja siirtymisiä. 8* 200metrin vetoja sekä 6*100m

Venyttely: 25min

Tiistai:

Kuntosali: Keskikehoa sekä liikkuvuutta

Juoksu: Noin 9km. Pääpaino vedoissa. 3* 1km vedot noin nelosen vauhdeilla + 1*500m ja 2*400m

Venyttely: 30minuuttia

Keskiviikko

Sali: Voimapäivä, kunnon lämmöt ja maastaveto 3*3105kg, kyykky 3*3 85kg, leuat 3*3 2.5kg lisäpainolla

Torstai:

Juoksu: 2 tuntia ja noin 12km.
Venyttely: 25min

Perjantai:

Tunkkaus: Kevyttä tunkkausta(lue sauvakävelyä ) ja alamäkiä juosten. Kaks ja puol tuntia ja vähän päälle 600 metriä nousua

Lauantai:

Jooga: Yin-jooga. 1h 30min

Sunnuntai:

Juoksu: Tekniikka + pk-lenkki 2tuntia ja noin 12km




Kommentit

Suositut