Miten valmistautua puolimaratonille!

Innostuitko kesän tullen juoksuun ja nyt houkuttelisi mennä loppukesästä tai syksyllä kokeilemaan puolimaratonia, mutta mietit mitä se vaatii ja miten siihen treenata.

Tässä muutama yksinkertainen ohje miten valmistautua puolimaratoniin!
Puolimaraton jänishommat!


* Pidä puolimaraton treeni yksinkertaisena

Puolimaratonille riittää usein lyhyempi valmistautuminen mitä uskotkaan.
Samoin valmistautumisen ei tarvitse olla mitään tiedettä ja teknistä , ellet sitten havittele huippuaikoja.

Noin kahden tunnin aikaan pääsee jo aika simppelillä ohjelmalla. Kolmisen treeniä viikossa riittää. Pidä ainakin yksi lenkki hitaana ja pidempänä, muut voi olla reippaampia ja välillä mäkivetojakin. Tee myös jonkin verran lyhyitä lenkkiä vauhdilla jolla ajattelit mennä puolimaratonin läpi


* Varaa aikaa harjoittelulle

Aloittelijan kannattaa varata aikaa harjoitteluun ennen ensimmäistä puolimaratoniaan. Mitään yhtä totuutta tuohon ei ole mutta useimmille riittänee noin kolme kuukautta. Lyhyempikin aika riittänee jos peruskunto on hyvä

* Muista lepo ja kehonhuolto

Muista syödä, nukkua ja huoltaa lihaksiasi kun valmistaudut puolimaralle. 
Aterioista ei kannata poistaa hiilihydraatteja  eikä ruokailuvälejä kannata venyttää liian pitkäksi.
Nukkumista ja lepoa ei kannata laiminlyödä vaan huolehdi riittävän pitkistä unista ja että saat lepoa riittävästi.
Jos et ole aiemmin venytellyt säännöllisesti niin ota se nyt ohjelmaan ainakin kerran viikkoon ja käy läpi ainakin lonkankoukistajat, reidet ja pohkeet

*Puolimaraton kisapäivä

Puolimaratonin voi juosta kisassa läpi pelkällä vedellä. Jos aiot käyttää geelejä tai urheilujuomaa totuttele niihinjo etukäteen.
Erikoista tankkausta ei puolimaralle tarvitse, mutta pari päivää ennen kisaa kannattaa suosia hiilareita ja jättää pihvit pois.


Kommentit

  1. Olipa hyvä että tämän tekstin löysin 💪 Lokakuussa ois eka puolikas edessä. Juoksut termit alotin reilu 2kk sitten. Hyvältä maistuu ja tuntuu. Peruskunto on näköjään ollut yllättävän hyvä koska jaksaa jo 16km lenkkejä tehdä.
    Hyviä juoksuja 👌

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut