Kisakalenteri vuodelle 2017
Lontoo ei, samoin Berliini ei.. mitäs sitten!
On tullut aika hahmotella hieman tulevan vuoden kalenteria ja kisoja joihin osallistua.
Koska Lontoon maralle ei käynyt arpa eikä Berliinin maraton ollut sen suotuisampi niin pysytellään täällä kotimaassa sitten.
Ajatuksena olisi ensi vuodelle mennä kisaamaan tuonne poluille, sekä pyörällä että juosten.
Nyt saakin sitten heittää ehdotuksia noista mihin olisi hyvä mennä, joko juosten tai polkupyörällä.
Toki jos löytyy sellaisia yhdistelmä kisoja niin se olisi napakymppi, Rokualla sellainen olisi mutta matkustus sinne ja takaisin tuntuu ahdistavan pitkältä matkalla.
Mutta tässä siis olisi alustava suunnitelma.
*29.4 Aurajoen yöjuoksu, matka 10km klik
Kiva sopivan kokoinen tapahtuma joka on ollut itselle jo parin vuoden ajan vuoden ensimmäinen
kisa.
* 6.5 Bodom Trail, polkujuoksu , matkaksi joko 12km tai 21km. http://bodomtrail.com
Ei kokemuksia tapahtumasta.
*17.6 Forssan Suvi-ilta. Suunnitteilla osallistua Comboon, 95km pyöräilyä ja 21km juoksua päälle.
http://www.suvi-ilta.fi/site/ . Täältä kaikki aikoinaan lähti, puolueellisesti sanottuna yksi parhaimpia
tapahtumia joissa ollut juoksemassa. Kotimaisemiin on aina kiva mennä uudestaan ja uudestaan!
* 1.7 Paavo Nurmi Marathon. Matkana puolimaraton http://paavonurmimarathon.fi
Toinen ns. kotikisa. Tähän pätee samat sanat kuin Forssan Suvi- Iltaan.
*14.7 Nuts Pallas, Polkujuoksu ,30km pikamatka. http://nutspallas.fi
Kesän kohokohta johon tähdätään, matkaksi valikoitui lyhin mahdollinen johtuen kaikista
ongelmista joita on ollut jaloissa.
*5.8 Jämi84, maastopyörätapahtuma. http://www.jami147.fi/jami84/
Fatbike ja Jämin 84km. Itselleni ensimmäinen pyöräkisa, ellei sitten löydy keväälle jotain
kisaa johon osallistua
*7.10 Vaarojen Maraton, polkujuoksu ja matkaksi luultavasti 43km http://www.vaarojenmaraton.fi
Ei aiempaa kokemusta tuolta. Tämä tulee luultavasti olemaan vuoden päätapahtuma itselle jota
varten treenata.
Pääpaino tulee siis olemaan aika pitkälti poluilla ensi vuonna, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta!
Jos tiedät jotain kivaa trail run -tapahtumaa tai MTB-tapahtumaa johon voi Fatbikella mennä niin kerro ihmeessä, tai jos on jokin combo noista niin aina parempi.
On tullut aika hahmotella hieman tulevan vuoden kalenteria ja kisoja joihin osallistua.
Koska Lontoon maralle ei käynyt arpa eikä Berliinin maraton ollut sen suotuisampi niin pysytellään täällä kotimaassa sitten.
![]() |
Fatbike -lenkkiä |
Nyt saakin sitten heittää ehdotuksia noista mihin olisi hyvä mennä, joko juosten tai polkupyörällä.
Toki jos löytyy sellaisia yhdistelmä kisoja niin se olisi napakymppi, Rokualla sellainen olisi mutta matkustus sinne ja takaisin tuntuu ahdistavan pitkältä matkalla.
![]() |
Trail Run , oiskoos Ruissalo |
Mutta tässä siis olisi alustava suunnitelma.
*29.4 Aurajoen yöjuoksu, matka 10km klik
Kiva sopivan kokoinen tapahtuma joka on ollut itselle jo parin vuoden ajan vuoden ensimmäinen
kisa.
* 6.5 Bodom Trail, polkujuoksu , matkaksi joko 12km tai 21km. http://bodomtrail.com
Ei kokemuksia tapahtumasta.
*17.6 Forssan Suvi-ilta. Suunnitteilla osallistua Comboon, 95km pyöräilyä ja 21km juoksua päälle.
http://www.suvi-ilta.fi/site/ . Täältä kaikki aikoinaan lähti, puolueellisesti sanottuna yksi parhaimpia
tapahtumia joissa ollut juoksemassa. Kotimaisemiin on aina kiva mennä uudestaan ja uudestaan!
* 1.7 Paavo Nurmi Marathon. Matkana puolimaraton http://paavonurmimarathon.fi
Toinen ns. kotikisa. Tähän pätee samat sanat kuin Forssan Suvi- Iltaan.
*14.7 Nuts Pallas, Polkujuoksu ,30km pikamatka. http://nutspallas.fi
Kesän kohokohta johon tähdätään, matkaksi valikoitui lyhin mahdollinen johtuen kaikista
ongelmista joita on ollut jaloissa.
*5.8 Jämi84, maastopyörätapahtuma. http://www.jami147.fi/jami84/
Fatbike ja Jämin 84km. Itselleni ensimmäinen pyöräkisa, ellei sitten löydy keväälle jotain
kisaa johon osallistua
*7.10 Vaarojen Maraton, polkujuoksu ja matkaksi luultavasti 43km http://www.vaarojenmaraton.fi
Ei aiempaa kokemusta tuolta. Tämä tulee luultavasti olemaan vuoden päätapahtuma itselle jota
varten treenata.
![]() |
Polkujuoksu treeniä Ruissalossa |
![]() |
Tallinna Maraton 2016 |
Kommentit
Lähetä kommentti