Piti tulla kova juoksuvuosi 2016!

Vuodesta 2016 piti tulla kova ja hyvä vuosi juoksun suhteen, vaan toisin sitten kävikin.

Vuonna 2015 juoksukilometrejä tuli noin 1700 ja juoksu tuntui hyvältä ja vauhtikin oli kohtalainen, tämä saikin itseni odottamaan kovaa kesää 2016 ja asettamaan kovia tavoitteita tapahtumiin joihin osallistun.

Toisin siis kävi, joulukuun lopulla 2015 iski oikeaan jalkaan juoksianpolvi joka temppuili ja ilmoitteli itsestää aina maaliskuun lopulle saakka jolloin uskalsi taas aloittaa juoksun. Huhtikuulta eteenpäin uskalsi taas painaa menemään täysiä.
Vauhdit toki ei ollut totutut mutta hiljalleen ne sieltä nousi, kestävyys vaan oli ja on edelleenkin heikko.
Keväällä menin sitten pakostakin Aurajoen yöjuoksuun, ei kuulunut suunnitelmiin muutaman viikon treeneillä mutta koska vaimo sairastui niin menin sitten kokeilemaan, ja pohjiin nähden hyvin menikin ja olikin yksi vuoden parhaista juoksuistani. Aika taisi olla kympillä 46.08.
Muuten kesän juoksut meni enemmän fiilistellessä , Suvi-illassa kymppi meni penkin alle ja Paavo Nurmella puolikas meni kokeillessa että kestääkö jalka jo 21km, kyllähän se kesti ja aika taisi olla kovassa helteessä 1.47.... jotain, ihan ok tämäkin koska pisin lenkki ennen tuota oli tältä vuodelta 12km.

Tallissa tuli käytyä juoksemassa maraton, ilman aika tavoitetta vaimon henkilökohtaisena jäniksenä, sieltä tuliaisena oli vanha tuttu ongelma jalkaan mutta tällä kertaa toiseen. Tuon reissun opetus oli että ei liian hidasta juoksua liian pitkää matkaa minulle :)

Tuota parannellessa ja osin toisjalkaisena onkin sitten syksy ja alkutalvi mennyt.

Tuon vammakierteen ansiosta ja osin pakostakin mukaan on tullut paljon kehonhuoltoa ja uusia lajeja.
Fatbike -lenkit on hyvää vastapainoa juoksulle ja niiden määrä tulee varmasti lisääntymään ensi vuonna, samoin kuin kaikki kehonhuoltoon liittyvä, jooga ym.

Ensi vuodelle siis onkin tavoitteeni onkin monipuolistaa treeniä ja lisätä enemmän laatua kuin määrää.

Ensi vuoden mottonani onkin kuunnella kehoa ja panostaa kehonhuoltoon ja palautumiseen, vaikka se sitten tarkoittaisi että salitreenit tai juoksu jää väliin .

Muuten salin tai pyöräilyn puolella ei suuria tavoitteita ensi vuodelle ole. Jämi84 tietysti päätähtäin.

Juoksussa onkin sitten enempi noita polkujuoksu- tapahtumia sekä yksi kymppi ja pari puolikasta.
Kaikkiin noihin olen päättänyt mennä vain fiilistelemään, ei juoksua aikaa vastaan väkisin vaan katsoa miten menee ja itselle hyvät ajat tulee jos on tullakseen :)
Pääpaino on siis fiilistelyssä sekä poluilla. Tuolla onkin vähän noista tapahtumista kisakalenteri2017

Juoksikilsoja olisi tarkoitus hieman nostaa. Vuonna 2015 siis oli 1700 , tänä vuonna ainoastaan noin 850. Tavoite ensi vuodelle olisi saada ne noin 1200-1500..

Alla marraskuun treenit, tämä siis tavoitteena koko ensi vuoden !





Dataa koko vuoden ajalta




Hyvää uutta vuotta ja muistakaa pitää kehostanne huolta !





Kommentit

Suositut